|
Akateemikko Päiviö Tommilan
kirjoittama "Kummalasta Telkkään - sata vuotta Kustavin
kesähistoriaa" ilmestyi sopivasti viime vuonna joulun alla. Se
on lämminhenkinen, perheen ja suvun kesänvieton arkea ja juhlaa
kuvaava teos. Se alkaa Telkän ensimmäisen emännän, kaptenska Alma
Ericssonin sanoilla, jotka on kirjoitettu alkukesästä 1911:"Kyllä
täällä Telkässä on niin kovin suloinen nyt kuin on lehti tullut
puihin", ja se päättyy nykyisen emännän, Seija Tommilan sanoihin
Telkän satavuotisjuhlassa kesällä 2010:"Kustavi kallioineen,
rantoineen ja merinäkymineen on ollut minulle maailman paras
paikka".
Ennen ensimmäistä maailmansotaa Kustavi oli
tunnettu talonpoikaispurjehduk-sestaan. 2000-luvun alussa Kustavi
oli maan suosituimpia kesäasuntokuntia. Nämä molemmat historian
juonteet yhdistyvät merikapteeni David Ericssonin vuonna 1910
Kustavin Ströömin rannalle rakennuttamassa Telkässä, joka alun perin
pystytettiin ympärivuotiseksi kapteenintaloksi, mutta joka
1920-luvun alusta lähtien on ollut kesähuvila.
Telkän historia ulottuu
kauaksi, sillä se on aikanaan erotettu Kustavin kantatiloihin
kuuluneesta Kummalan talosta.
Telkkä kuuluu edelleen
kapteeni Ericssonin jälkeläisille, ja sen alueelle on vuosikymmenien
varrella rakennettu uusia kesätaloja niin että voitaisiin puhua
Telkän "kylästä".
Kummalasta Telkkään - sata vuotta
Kustavin kesähistoriaa -teosta voi tilata Volter Kilven Seuran
sihteeriltä, Jukka Relakselta sähköpostilla
jukka.relas(at)helsinki.fi tai puhelimella 050 530 3278. Teoksen
hinta on 25 euroa, ja lähettämisestä
peritään postituskulut.
Takaisin edelliselle sivulle
|